Uusia tuulia Oulussa – selostushommia haussa!

Syksy tuo tullessaan uusia tuulia ja haasteita. Minulla se tarkoittaa uuden kaupungin haltuun ottamista pohjoisessa! Muutin kuun vaihteessa kahden kaupungin kansalaiseksi Ouluun ja aloitin tällä viikolla kauppatieteiden avoimen opinnot Oulun avoimessa yliopistossa. Opintojen oheen uudennäköistä arkea käynnistellään parhaillaan ja siksi ajattelinkin jakaa someen myös avoimen työhakemuksen.

Jos siis juuri sinulla on tarjota nuorelle urheilutoimittajalle ja -selostajalle hommia tulevaksi talveksi tai miksei pidemmäksikin aikaa, olen avoin kaikenlaisille ehdotuksille! Minulta onnistuu luontevasti perinteisten selostushommien lisäksi monenlaiset haastattelutehtävät monille erilaisille alustoille. Lisäksi pystyn tuottamaan sisältöä myös kirjallisessa muodossa ja kirjoittamaan ennakoita, raportteja, sekä syvempiä analyyseja monesta eri lajista.

Urheiluselostuksia nuorella urallani on kertynyt 90 ottelua, joista pääosa on kertynyt pesäpallon parista, mutta tämän lisäksi olen selostanut jääkiekkoa, jalkapalloa ja salibandya. Näiden lajien lisäksi seuraan erittäin laajalla otannalla myös muita lajeja ja olen kiinnostunut laajentamaan tarpeen tullen selostettavien lajien määrää suuremmaksi!

CV:stäni löytyy vajaan viiden vuoden kokemus pesäpalloseura Puijon Pesiksen taustavoimista, jossa olen koko seurassa olon ajan toiminut seuran sisällöntuottajana sekä lopulta viimeisenä vuotena myös seuran mediapäällikkönä.

Ennen Ouluun muuttoa tein vuoden ajan freelancerina radiohommia paikallisradio Savon Aalloilla reilun viidenkymmenen lähetyksen verran, joista valtaosa sujui Savon Aaltojen urheilulähetysten parissa, mutta myös ”perinteiset” radiojuontajan hommat tulivat tutuiksi!

Tämän lisäksi olen yrittäjä ja toimitusjohtaja media-alan yrityksessämme Keltamusta Media Oyssa. Yrityksemme tarjoaa monenlaisia media-alan ratkaisuita, kuten livetapahtumien striimituotantoja, nettisivujen tuottamista sekä laajalla mitalla median ja markkinoinnin sisällöntuottopalveluita. Myös näiden aiheiden tiimoilta minuun saa ottaa yhteyttä, mikäli kiinnostusta yhteistyölle löytyy!

Jos kiinnostus esimerkiksi selostuspalveluitani kohtaan herää, ota yhteyttä minuun puhelimitse, sähköpostitse tai vaikkapa Twitterin yksityisviestillä! Äänijänteet on viritetty hyvään iskuun tulevan talven selostus- ja juontohommia varten!

Ps. Mikäli joku haluaa lähteä Oulun alueella lounaalle tai sulkapallo-/padelkentälle, niin myös näitä yhteydenottoja varten DM:t ovat auki!