Kuuden pisteen viikko käynnisti KalPan Liiga-kauden positiivisesti

KalPan kauden ensimmäiset ottelut ovat olleet kaksijakoisia. Pelillisesti KalPalla riittää vielä paljon petrattavaa, mutta kolmesta ottelusta kerätyt 2 voittoa ja 6 pistettä lämmittävät kuopiolaisten pistepussissa varmasti.

Kotivoitot SaiPasta ja Jukureista – vierastappio Pelicansille

KalPan kauden avausottelu SaiPaa vastaan jäi etenkin ottelun alun suhteen varsin sekavaksi, mutta etenkin kuopiolaisten puolustuspään pelaaminen parantui tiiviimmäksi ottelun aikana. SaiPa ei päästänyt kotijoukkuetta helpolla ja oli jopa kokonaiskuvassa kotijoukkuetta hieman edellä, mutta KalPa onnistui kääntämään kauden avauksensa voitoksi. Kolmen pisteen voitto kotiyleisön edessä ja vieläpä kauden avausiltana oli tärkeä positiivinen polkaisu keltamustien kauden startille.

Kauden toinen ottelu Pelicansin vieraana oli avauserän osalta sysimusta KalPalle. Pelicans iski avauserässä peräti kolme maalia eikä KalPan puolustuspään pelaaminen herättänyt suuria riemunkiljahduksia. Myös SaiPaa vastaan hyvin esintyneelle Matěj Machovskýlle ottelun ensimmäinen erä oli vaikea. KalPa paransi kuitenkin peliään koko ajan ottelun edetessä ja viritteli kolmannessa erässä hyvää loppukiriä. Lopulta KalPa jäi Lahdessa pisteittä häviten ottelun 3-2.

Lauantai-illan kotiottelu Jukureita vastaan oli KalPalle kauden avausmatsin tavoin työvoitto. KalPa joutui alakynteen ottelun alussa Juhamatti Aaltosen ylivoimamaalilla ja Jukurit vei ottelun ensimmäiselle erätauolle johtoasemassaan. Toisessa erässä molemmat joukkueista tarjoilivat täydelliset lahjamaalit toisilleen. Ensin Aapeli Räsänen tasoitti ottelun ja heti perään Jesper Piitulainen vei mikkeliläiset johtoon uudemman kerran. Takaiskun jälkeen KalPa käänsi uuden sivun ottelulleen ja tuli vielä toisen erän aikana Jukureiden rinnalle ja ohi. Kolmas erä oli KalPalta hieno osoitus kyvystään puolustaa johtoasemaa ja ehjän päätöserän ansiosta se pääsi päättämään kolmen ottelun viikon 3-2 voittoon.

KalPa onnistui voittamaan

Viime kaudella kuopiolaisten iso ongelma oli, että KalPa hävisi usein tasaiset ottelut ja lopulta pudotuspelipaikkakin jäi haaveeksi, kun KalPan hyvät otteet kaukalossa eivät realisoituneet pistesarakkeeseen. Otanta alkukauden osalta on toki järjettömän pieni, mutta nyt KalPa on osoittanut kahdessa tasaisessa kotiottelussaan kykynsä kääntää ottelut voitoiksi.

Kotikaukalossa voittaminen on kuitenkin siirrettävä myös vieraskentille. Viime kaudella KalPa oli sarjan kolmanneksi huonoin vierasjoukkue ja paikoin kuopiolaisten vieraspelaaminen oli jopa luokattoman huonoa. Sama tarina ei saa jatkua tällä kaudella, mikäli KalPa mielii pudotuspeleihin.

KalPan kauden kolme ensimmäistä Liiga-ottelua eivät ole häikäisseet vielä pelillisesti, mutta mikäli Kuopiossa pystytään kehittämään peliä oikeaan suuntaan ja voittamaan otteluita myös vieraskaukaloissa, voidaan KalPan kaudesta odottaa positiivista yllätystä.

 

KalPan alkukauden TOP 3 -onnistujat

Juuso Könönen

KalPan oma kasvatti Juuso Könönen on jatkanut kovia haalarihommiaan siitä mihin 24-vuotias hyökkääjä viime kaudella jäi. Kovasti kamppaileva Könönen on osoittanut kauden ensimmäisissä otteluissa jälleen kerran, ettei mies pelkää kaukalossa ahtaita rakoja tai jätä väliin kamppailutilanteita maalin edustalla. Ehkä juuri näistä syistä Könönen on noussut KalPa-kannattajien kulttipelaajaksi ja jonka pelipaitaan myydään mainoksia nyt myös sisäpuolelle.

Könönen näkee kaukalossa jokaisen pienenkin tyhjän tilan positiivisena mahdollisuutena ja käyttää sitä rohkeasti, toisinaan jopa röyhkeästi hyväkseen. Könönen on myös pelaaja, joka vie KalPan peliä eteenpäin pelivälineen kanssa hyvällä varmuudella. Kauden avausotteluissa Juuso Könönen on ollut KalPan dynamo hyökkäyssuuntaan käännettäessä.

Oliver Kapanen

Viime kaudella Oliver Kapanen kirjautti tililleen 18 Liiga-ottelua, iski noissa otteluissa 1+3 tehopistettä ja väläytteli omia kykyjään Liiga-kaukaloissa, mutta selvästi kevyemmällä vastuulla kuin tällä kaudella on tiedossa. Liiga-kausi 2022-23 voi tuoda tullessaan todellisen läpimurron kirkkaissa valoissa.

19-vuotiaan Kapasen ja myös KalPan joukkueen kauden ensimmäisen osuma oli hieno työnäyte siitä, kuinka taistellen Kapanen pelaa tilanteet loppuun asti kaukalossa. Kauden ensimmäisissä otteluissa Kapanen on onnistunut luomaan KalPan hyökkäyspäähän paljon positiivista antia. Kahden ensimmäisen ottelun hienot otteet neloskentän keskellä poikivatkin ”ylennyksen” kolmoskentän sentteriksi Jukurit-otteluun. Kapasen kehityskohteeksi nostettakoon aloituspelaaminen, jota täytyy pystyä kehittämään Liiga-kauden aikana parempaan suuntaan.

Juha Jatkola

Juha Jatkolan urakehitys on ottanut viimeisen parin vuoden aikana suuria harppauksia eteenpäin ja tällä Liiga-kaudella 19-vuotiaalla maalivahdilla on mahdollisuus uuteen suureen askeleeseen ylöspäin. Jatkola pääsi pelaamaan ensimmäiset Liiga-ottelunsa jo viime kaudella, mutta vielä silloin aika ei ollut kypsä suuremmalle läpimurrolle. Jatkolan kehityskäyrä uralla on kuitenkin ollut positiivinen ja elokuun U20 MM-turnauksen aikana hän nousi lopulta Nuorten Leijonien ykkösmaalivahdiksi. Myös Liiga-kauden ensimmäiset puolitoista Jatkolan pelaamaa ottelua ovat antaneet luvan odottaa isompaa läpimurtoa tällä kaudella.

Jatkola vaihdettiin maaliin perjantaisessa Pelicans-ottelussa ensimmäisen erän jälkeen ja piti nollan kahdessa pelaamassaan erässä, vaikkakin torjuntamäärät ottelussa jäivät maltillisiksi. Myös lauantaisessa Jukurit-ottelussa Jatkola esitti kypsiä ja tasapainoisia otteluita KalPan maalilla koko kuudenkymmenen minuutin ajan. KalPan osalta Liiga-ottelut jatkuvat keskiviikkona kotiottelulla Ilvestä vastaan, enkä lähtisi missään nimessä vaihtamaan voittavaa maalivahtia tuohon otteluun.