Jalkapallon MM-kisaennakko 2018

Aloitan tekstin runolla, johon inspiroiduin Ylen 24 tuntia kestäneen kisaennakon avulla.

”Ennakkolehdet luettu, lempimaata tuettu.
Mitaliveikkaukset vedetty, kohti kisoja hiljalleen edetty.
Mikä on tällä kertaa kisojen anti? Ottaako kullan Saksa vai yllätyksenä Islanti.
Kisoissa myös nuoret Ranska ja Tanska. Vaan kenelle lankeaa kisojen kultainen hanska?
Brasilia myös onneansa koittaa, vaan joko olisi pitkästä aikaa kisaisännän aika voittaa.
Törkytaklauksesta aukeaa tuomarin sanainen arkku, huuhkajat Qatariin johdattaa Kanervan Markku.
Jännä nähdä miten pyörii kisapallo ja kuinka kauan kestää ennen kuin hajoaa Pepen kallo.
Kullasta kamppailee myös Argentiina. Tästä se alkaa kuukauden kestävä MM-futis piina.”

Neljä vuotta tätä hetkeä on odotettu. Tänään starttaa jalkapallon MM-kisat 2018! Venäjällä nähdään tänä kesänä lukuisa määrä mestarikandidaatteja. Potentiaalisiksi mestariehdokkaiksi lasken: Saksan, Brasilian, Espanjan, Argentiinan, Ranskan sekä Belgian. Kisojen mustia hevosia on monta. Afrikasta yllättäjäksi poimin Marokon, jolla on laittaa kisoihin yhtenäinen joukkue, jolla on taistelutahtoa. Etelä-Amerikan yllättäjä voisi olla Peru, joka on suurelle osalle tuntematon joukkue. Euroopasta potentiaalinen yllättäjä on Tanska. Tanska on saanut kisoihin joukkueen, jonka suurin osa pelaajista pelaa Euroopan parhaimmissa liigoissa ja -joukkueissa. Aloitetaan kisojen läpikäynti lohkoittain.

Lohko A

Nimellisesti A-lohkon ennakkosuosikiksi nimeän Uruguayn. Voittaessaan Egyptin tai Venäjän, on se lähellä jatkopaikkaa. Jostain kumman syystä en kuitenkaan luota Uruguayhin. Uskon että Uruguay on yllätettävissä. Toiseksi jatkoonmenijäksi uskon Egyptiä. Mo Salahin parantuessa on jatkopaikka omasta mielestäni melkein varma. Salah voi kunnossa ollessaan viedä Egyptin, vaikka puolivälieriin asti.

Venäjä lähtee kisoihin yhtenä historian huonoimpana kisaisäntänä. Uskon kuitenkin, että Venäjän voittaessa kisojen avausottelussa Saudi-Arabian se voi saada siitä hurmoksen päälle ja edetä jopa jatkoon. Saudi-Arabia hyökkää kisoihin leijonan lailla, mutta muuttuuko leijona vain pieneksi kotikissaksi tosipaikan tullen? Yksikin voitto olisi hyvä saavutus, jonka se voi napata kisojen avausottelussa kisaisäntä Venäjän nenän edestä.

Lohko B

B-lohkon ykköseksi uskotaan Espanjaa, joka ilmoitti eilen, päivä ennen kisoja antaneensa päävalmentaja Julen Lopeteguille potkut. Potkujen syynä ei ollut pelilliset saavutukset (Espanja ei hävinnyt yhtään ottelua Lopeteguin alaisuudessa pelatusta 20 ottelusta), vaan uutinen jossa ilmoitettiin Lopeteguin siirtyvän ensi kaudeksi Real Madridiin. Tämä toi ristiriitoja Barcelonan ja Real Madridin pelaajien välille ja paras ratkaisu Espanjan mielestä oli valmentajan vaihtaminen. Vaikka uutinen yllätti jalkapallomaailman, Espanja lähtee kisoihin lohkon ehdottomana ennakkosuosikkina.

Portugali ennakoidaan lohkon toiseksi, mutta jatkopaikka ei ole todellakaan kirkossa kuulutettu. Portugali lähtee kisoihin kokeneella ja vanhalla joukkueella, mikä ei lupaa mielestäni mitään hyvää, kun vastaan astuu Iranin ja Marokon kaltaisia nopeita joukkueita. Ei asiaa ainakaan mitalipeleihin asti.

Kuten aiemmin mainitsin, uskon Marokon olevan Afrikan mahdollinen yllättäjä. Marokon pelaajat ovat suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta syy tähän ei ole todellakaan ole se että pelaajat olisivat huonoja. Syy tähän on se, että melkein kaikki pelaajat pelaavat Afrikan sarjoissa. Yhdessä kova porukka, joka taistelee tosissaan jatkopaikasta.

Iran ei myöskään ole mikään heittopussi. Tulee kamppailemaan kynsin ja hampain jatkopaikasta, mutta todennäköisesti se jää haaveeksi.

Lohko C

C-lohkon ennakolta vahvin joukkue on nuorella joukkueella kisoihin lähtevä Ranska. Joukkue on täynnä maailman tähtipelaajia ja se taistelee sataprosenttisella varmuudella mitaleista. Nuorella joukkueella on erittäin lupaava tulevaisuus ja se taistelee mestaruudesta vielä seuraavien kolmien kisojen ajan.

Pohjoismaista kovimmat odotukset omaava Tanska on täynnä pelaajia, jotka pelaavat Euroopan huippuliigoissa. Joukkue on yllätysvalmis ja ilman suuria loukkaantumisia etenee jatkoon. Jopa mahdollinen puolivälieräjoukkue.

Australian Tim Cahillilla on mahdollisuus tehdä kisoissa historiaa iskemällä maalin jo neljänsissä mm-kisoissaan. Joukkueena Australialla on tiukka paikka edetä jatkoon.

Peru on mielestäni koko kisojen mielenkiintoisin joukkue. Peru on menestynyt usein Copa Americassa joka antaa merkkejä siitä, että Peru on arvokisajoukkue. Kisojen musta hevonen.

Lohko D

D-lohkon ennakkosuosikki on Argentiina ja se ei kaipaa selittelyjä. Argentiina omistaa koko kisojen kovimman hyökkäyksen. Messi, Aguero, Dybala, Higuain… Kysymyksenä miten supertähdet osaavat pelata yhteen? Hakee mestaruutta viime kisojen finaalitappion jälkeen. Etenee jatkoon puhtaalla pelillä.

Kroatia taistelee kovasti lohkon kakkossijasta ja todennäköisesti nappaa sen. Saumattomalla yhteispelillä voi edetä puolivälieriin asti.

Islanti jysäytti viime EM-kisoissa jymypommin pudotettuaan Englannin neljännesvälierissä. Jännittävä nähdä vieläkö pystyy yllättämään vai joko todellisuus iskee päin kasvoja. Iso kysymysmerkki.

Nigeria joutui yhteen kisojen kovimmista lohkoista ellei kovimpaan. Jatkopaikka on ison työn takana, mutta ei todellakaan mahdoton. Tarvitsee voiton Kroatiasta ensimmäisestä ottelustaan mikäli mielii jatkoon.

Lohko E

E-lohkossa on vain yksi ennakkosuosikki, Brasilia. Koko joukkue on täyttä timanttia ja se kuuluu Saksan ohella kisojen kovimpiin mestarisuosikkeihin. Kotikisojen katkera semifinaalitappio (7-1) Saksaa vastaan on edelleen pelaajien mielissä ja sitä he lähtevät kirkastamaan. Ottaa lohkovoiton ja taistelee maailmanmestaruudesta.

Sveitsillä on nuori joukkue, joka taistelee kovasti jatkopaikasta. Sveitsissä puhutaan kaikkien aikojen parhaasta joukkueesta. Todella hyvä puolustus ja keskikenttä. Hyökkäys on pieni kysymysmerkki, mutta usko jatkopaikkaan on kova.

Costa Rica oli viime kisojen yllättäjä, joka voi yllättää myös Venäjällä. Maalilla Keylor Navas voi kantaa joukkuettaan. Tiukka paikka kuitenkin selvitä jatkoon.

Serbian joukkueessa on paljon hyviä pelaajia ja joukkueella on pieni yllätyssauma. Tarvitsee voiton Sveitsistä ja voittaessaan on lähellä jatkopaikkaa.

Lohko F

Jalkapallo on peli jota pelataan 90 minuuttia, jonka jälkeen Saksa voittaa…. Vaikka harjoituspelit eivät ole antaneet merkkejä Saksan kisavalmiudesta, on hallitseva maailmanmestari Saksa mestarisuosikki numero 1. Maalilla maailman parhaaksi valittu Manuel Neuer on mysteeri, oltuaan vuoden loukkaantuneena. Voittaa F-lohkon miltei varmasti.

Länsinaapurimme Ruotsi matkaa Venäjälle joukkueella jolla on tahtoa voittaa. Mutta onko taitoa tarpeeksi on toinen kysymys. Vaikka arpaonni soi Ruotsille Saksan jälkeen melko helpon lohkon, on jatkopaikka ison kiven takana.

Meksikon vahvuudet ovat hyökkäyspäässä ja omaa maalia vartioiva Guillermo Ochoa. Jos Ochoa pysyy varmana ja hyökkäys toimii on joukkueella edellytyksiä pitkälle. Edennyt kuudessa edellisessä turnauksessa jatkoon ja on lähellä sitä myös tässä turnauksessa.

Etelä Korean hyökkäys tulee toimimaan kohtuullisesti, mutta vaikeudet alkavat puolustuspäässä. Joukkueella on pieni yllätyssauma, mutta sen eteen on tehtävä rutkasti töitä. Todennäköisemmin lohkokolmonen.

Lohko G

Belgia on noussut vuosi vuodelta kohti maailman kärkeä. Viimeinen pieni askel on vielä ottamatta, mutta näissä kisoissa siihen on erittäin hyvä mahdollisuus. Taistelee Englannin kanssa lohkovoitosta. Mahdollisuus edetä uskomattomalla pelillä vaikka mestaruuteen asti.

Kisojen ensikertalainen Panama oli MM-karsintojen suurin yllättäjä. Ei enää asiaa jatkoon. Yksikin piste olisi saavutus.

Tunisia lähtee tavoittelemaan jatkopaikkaa haastajana. Tärkein ottelu Tunisialle on sen ensimmäinen ottelu Englantia vastaan. Tunisian on miltei pakko voittaa Englanti, jos se mielii jatkoon. Todennäköisesti lohkon kolmas Englannin ja Belgian jälkeen.

Englannin hyökkäys on hyvällä mallilla, mutta maalivahtipeli on iso mysteeri. Joukkue on vielä kehitysvaiheessa ja on kova joukkue jo neljän vuoden päästä Qatarissa. Tappelee Belgian kanssa lohkovoitosta. Puolivälieräpaikka on tiukassa.

Lohko H

H-lohko on kisojen tasaisin lohko. Vedonlyöntifirmoilla on ollut hankaluuksia kertoimien kanssa, koska on hankalaa aavistaa ketkä menevät jatkoon. Puolaa on ennustettu toiseksi jatkoon menijäksi, joka on realistinen arvio. Robert Lewandowski johtaa hyökkäystä ja se on Puolan valttikortti. Varmalla pelillä nappaa jatkopaikan ja voi jopa voittaa lohkon. Voi pelata jopa puolivälierissä.

Senegal pelaa vasta historian toista kertaa MM-lopputurnauksessa. Vaikka joukkue kuulostaa vaarattomalta eikä Senegalia ja jalkapalloa osata yhdistää, on Senegal vaarallinen. Joukkueessa on paljon tähtipelaajia jotka pelaavat huippujoukkueissa. Joukkueen kirkkaimpana tähtenä loistaa Liverpoolin Sadio Mane. Jatkopaikka ei ole todellakaan mahdottomuus.

Kolumbia on tasaisen lohkon hienoinen ennakkosuosikki. Jos etenee jatkoon vastustaja tulee G-lohkosta (vastaan todennäköisesti Englanti tai Belgia). Voi edetä puolivälieriin asti, mutta sen jälkeen tulee seinä vastaan.

Japani voi hyvällä yhteispelillä esittää hyvää ja viihdyttävää jalkapalloa. Nousevan auringon maa lähtee kisoihin uuden valmentajan siivittämänä Espanjan, Saudi-Arabian ja Australian lisäksi. Vaikka voi tarjota mielenkiintoista katsottavaa, on jatkopaikka kaukana.